Suomen armeijan julkinen arvostus ei ollut kovin korkealla sotien jälkeen. Tilanne kuitenkin parani 1950-luvulla, jolloin myös puolustusvoimat alkoivat miettiä keinoja maanpuolustushengen kasvattamiseksi ja joukko-osastojen ominaispiirteiden vahvistamiseksi. Yhtenä tällaisena toimenpiteenä vastaperustetuille prikaateille haluttiin antaa niiden sijoituspaikkoja kuvaavat nimet. 3. prikaatin uudeksi nimeksi kaavailtiin aluksi Varsinais-Suomen prikaatia, mutta aikeesta luovuttiin lopulta.
Isona vaikuttajana nimeämisasiassa toimi vuonna 1950 perustettu entisen Porin rykmentin upseerien kerho, joka esitti prikaatin uudeksi nimeksi Porin prikaatia. Nimen katsottiin kuvastavan uuden prikaatin taustalla vaikuttavia Porin rykmentin perinteitä ja korostavan sen siteitä Ruotsin vallan aikaiseen joukko-osastoon. 3. prikaatin nimi vaihtuikin 1.1.1957 virallisesti Porin prikaatiksi.
Prikaatin kokoonpanoksi tuli kaksi jalkaväkipataljoonaa, kummassakin kaksi kiväärikomppaniaa ja konekiväärikomppania, sekä tukipataljoona, joka muodostui kranaatinheitin-, panssarintorjunta- ja ilmatorjuntakomppanioista.